Ruunaan retkeilyalue – Konserttiin vai korpeen?

Haapavitjan silta

Ruunaan retkeilyalue – Konserttiin vai korpeen?

Ruunaan retkeilyalue tarjoaa kuulijalle ja kulkijalle korpien koskisinfoniaa, joka aiheuttaa liikutusta änkyränkin silmäkulmassa. Tiesittekö, että ”Ruunaa” – sanan epäillään juontuvan karjalan kielisestä sanasta ”sruuna” joka tarkoittaa metallista soittimen kieltä? Niin ovat kosket soineet korpiseuduilla jo entisajan eläjien mieliin, kun ovat paikan näinkin ylevästi nimenneet.  

Ruunaalla pääsee kiertämään monia eri mittaisia reittejä.  Pisin reitti on 31 kilometrin mittainen Koskikierros, jonka matkassa kulkija pääsee ihastelemaan kaikki Ruunaan seitsemän koskea. Tällä kertaa päätin kiertää lenkin lyhennettynä maisemista ja leiritunnelmasta nauttien, joten hyppäsin lenkille Kattilakosken kohdalta. Jätin auton Kattilakoskentien päässä sijaitsevalla paikotusalueelle, ja kävelin rantaan. Tarkoituksena oli ensimmäisenä iltana vain siirtyä ylisoutuveneillä salmen toiselle puolelle Murroojärven laavulle telttailemaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta. Laavu sijaistee kauniilla mäntykankaalla, ja järveltä päin puhaltava tuuli piti mukavasti hyttyset poissa.  

Ylitysvene kosken rannalla
Ylitysvene vastarannalla

Telttayön jälkeen päästinkin suoraan asiaan, elikkä patikointiin. Lähdin kiertämään Koskikierrosta lyhennettynä vastapäivään. Murroojärveltä lähdettäessä polku sukeltaa heti kangasmetsien kautta Kuikkasuolle, jossa kulkija sai ihastella alkukevään lakankukka loistoa ja tuulessa heiluvia tupasvilla-aaltoja. Soiden ja vanhojen kuusimetsien jälkeen polku laskeutuu Neitijärven rantaan. Saunalahdessa sijaitsee hauska pieni niemi, jonka laavulla pidin lounastaukoa. Saunaniemen kallio on ilmeisen suosittu telttapaikka, ja itsekin katselin sitä mahdolliseksi yöpymiskohteeksi, onhan kallio suoraan Neitijärven hellässä syleilyssä.  

Huuhkajanvaaran näköalatorni keskellä metsää
Järvimaisema näköalatornista katsottuna

Saunaniemen jälkeen tulee reitin vaativin osuus, eli nousu Huuhkajanvaaralle. Jalkojen hapotus palkitaan, sillä vaaran laella olevasta näkötornista avautuu henkeäsalpaavat maisemat Neitijärven yli. Näkötornilta laskeutuessa Koskikierros jatkuu parin kilometrin verran hiekkatietä myöten. Kosken läheisyydestä ei voi kuitenkaan erehtyä, sillä tasainen kosken kohina kantautuu humisevien honkien yli, ja peittoaa jopa hyttysten ininän. Mutikaisenkarin kohdilta reitti ottaa taas polun haltuun, ja jatkuu aivan kosken rantaa myötäillen kohti Haapavitjaa.  

Haapavitjan koski
Haapavitjan silta

Haapavitja on yksi Ruunaan alueen vaikuttavimmista koskista. Kosken yli menee riippusilta, jossa hurjapäisemmälläkin alkaa helposti punttia tutisuttaa, sen verran vaikuttava on vesimassojen liike jalkojen alla. Haapavitjan sillalta on suora näkymä Kakkisin pyörteen yli laavulle, jonka nurkille päätin pystyttää teltan. Päätin tehdä vielä pienen iltalenkin kameran kanssa Karhunpolkua myöten läheiselle Karsikkosuolle. Keskellä suota pitkospuilla oli hienoa katsoa, miten rankkasade saapui pitkää, mutta kapeaa suota myöten vesiseinämänä kohti. Tuli melkein kiire luikkia kuusen alle sadetta pitämään. Kuuro ei onneksi kestänyt kauan, ja lähdin takaisin laavulle päin tulistelemaan ja iltauinnille. 

Pitkospuu ja suopursuja

Seuraavana aamuna jatkoin Koskikierrosta Haapavitjan sillan yli kohti Ruunaan retkeilykeskusta. Tästä reittiosuudelta on uusittu pitkospuita, ja kannattaakin katsoa tarkkaan puihin merkattuja reittimerkkejä. Uudet pitkospuut on vedetty kauemmaksi rannasta – asia, jonka huomasin rämmittyäni hyvän tovin rämeikköön lahonneita vanhoja pitkospuunraatoja myöten. Oikealle polulle oikaisi kuitenkin ihan kätevästi varvikkoisen näreikön kautta, ja matka jatkui.  Ajoitin lähdön niin, että olisin sopivasti lounasaikaan retkeilykeskuksella, sillä onhan se luksusta tulla metsästä valmiiseen pöytään. Tarjolla oli erittäin hyvää kalakeittoa, ja salaattipöytä, jonka erikoisuutena oli lihakukkoa. Todellakin ollaan jo ruuan puolesta karjalan kunnailla.  

Esteetön silta yli Neitikosken
Esteetön reitti metsän keskellä

Lounaan jälkeen pidin vähän ruokalepoa, ja kävin tutustumassa Neitikosken kuohuihin. Neitikoskelle on rakennettu esteetön kulkureitti, joka kulkee vanhan uittopadon päältä kohti kosken jylhimpiä kuohuja. Ämmänkosken ja Neitikosken väliin jäävässä saaressa on jopa mangrovemetsämäistä tunnelma. Kosken partaalla oli useampikin kalastaja koittamassa lohionneaan, itse tyydyin tällä kertaa ihmettelemään vesimassojen pyörintää kosken kiviä vasten.  

On vielä viimeisen patikkapätkän aika ennen autoa. Naukunlahden kohdalla reitti haarautuu, ja kulkija saa päättää, kiertääkö Kattilakoskelle Valkamolahden kautta metsiä ja korpisoita myöten, vai nouseeko Naukuniemen korkealle mäntykankaalle. Päätin mennä Naukuniemen kautta, sillä Naukuniemen tulipaikka on ainakin kartalla hienolla paikalla. Lisäksi halusin kokeilla, miten sujuisi yksin veneellä ylitys, ja sellainen olisi tarjolla Naukuniemen päässä. Veneylityspaikalle tullessani tuuli erittäin reippaasti Kattilalammen suunnalta, eli tiedossa oli erittäin navakka sivutuuli. Hommaa vaikeutti myös se, että vastarannalla rantautumispaikka oli oikeastaan pelkkää pajukkoa pitkälle veteen, eli sähläysvaraa rannassa ei liiammin ollut. Jos jollekulle veneylitys ei ole vielä tuttua, niin homma toimii seuraavasti: molemmissa rannoissa on soutuveneet. Retkeilijä soutaa ensin vastarannalle hakemaan toisen veneen, ottaa sen hinaukseen ja soutaa kahden veneen kanssa takaisin sille rannalle, mistä tulikin. Toinen vene jätetään rannalle, ja sitten soudetaan yhdellä veneellä taas yli. Näin molemmille rannoille jää soutuveneet, ja retkeilijä pääsee näppärästi yli. Paikalla on kuvalliset ohjeet ja laatikossa pelastusliivejä, joita kannattaa ehdottomasti käyttää.  


Itselleni veneylitys oli tuttua, ja siksi totesinkin reippaassa sivutuulessa neljän metrin veneen hinaamisen keskenään muuttuvan äkkiä vatuloinniksi. Hetken miettimisen jälkeen homma kuitenkin sujui yllättävän hyvin, ja haastavimmaksi osuudeksi tuli veneiden yhtäaikainen kääntäminen ja pyörittely pajukkoisessa rannassa, jossa tilaa ei liialti ollut. Soudin veneiden kanssa hyvän matkan vastatuuleen, ja annoin tuulen painaa veneet oikeaan rantaan vähän airoilla ohjaten. Sama kikka toimii voimakkaassa virrassa, ja näin hinattava vene ei tule soudettavana veneen tielle, tai vedä sitä holtittomasti väärään suuntaan. Tämä kannustavina sanoina kaikille yksinretkeä Ruunaalle suunnitteleville, jotka epäröivät veneyliyksiä: hyvin sujuu yksinkin, kun ajattelee ensin mitä tekee. Toki hyvällä tuurilla paikalla on juuri muitakin retkeilijöitä, jolloin homma sujuu porukalla helposti.

Retkiruokaa kolmion muotoisessa astiassa
Polku keskellä metsää

Naukuniemestä matka jatkui Vastuuniemen pysäköintipaikalle. Kilometrejä kertyi parisenkymmentä ja hyvää mieltä mittaamaton määrä. Paria sadekuuroa lukuun ottamatta kohdalle sattui taas mitä parhain alkukesäinen vaelluskeli, eikä hyttysistäkään vielä ollut harmia. Ruunaa yllättää lähiretkeilijänkin monipuolisuudellaan – järvenselkiä ja ikimetsiä, seesteistä suota ja kesyttämättömiä koskia. Tämä on paikka, jonne palaan aina uudelleen.

Teksti ja kuvat: Taru Korhonen

Yhteistyössä: VisitKarelia

Sinua voisivat kiinnostaa: